Imagine Dragons saa tarinat ja niiden kertojat heräämään eloon

 

Silloin tällöin radiota kuunnellessa korvaan sattuu mielenkiintoinen kappale, joka erottuu Rihanna-virrasta ja jää mieleen. Amerikkalaisen indie rock -yhtye Imagine Dragonsin kappale Radioactive oli tällainen ”korvamato”, niin kuin asia YleX:llä joskus ilmaistiin. Ensin se kuulosti vain tavallista paremmalta radiopophitiltä iskevine, hieman synkkine bassoineen ja vaikuttavine äänenkäyttöineen, mutta kun sen muutaman kerran kuulin, aloin toden teolla pitämään kappaleesta. 

Tänään aloittelin jälleen pääsykokeisiin lukemista ja muistin viikon, pari vanhan päätökseni kuunnella kyseisen yhtyeen kohtalaisen tuore Night Visions -albumi. Ajattelin sen sopivan lukemisen taustamusiikiksi, mutta toisin kävi. Levy vei kaiken huomioni, ja vasta sen ollessa toisella kierroksella pystyin edes jotenkuten keskittymään lukemiseen, koska ensimmäisellä kerralla tuijottelin lyriikoita ja kuuntelin kappaleita luultavasti varsin typertyneen näköisenä. Imagine Dragons on tällä musiikinsaralla paras löytöni sitten Foster the Peoplen.

Blogini on saanut levätä rauhassa jonkin aikaa, koska olen taas unohtanut koko asian – eikä minulla ole viime aikoina ollut konettakaan kunnolla käytössä – mutta kuunnellessani Night Visionsia tiesin, että tänään se herää eloon, koska tämä levy herätti minussa hyvin paljon sanottavaa. Lisäksi haluan ehdottomasti suositella tätä kaikille, jotka kaipaavat soittolistoilleen tuoreita tuulahduksia ja uusia kykyjä.

Eihän Imagine Dragons ihan uusi yhtye ole, Wikipedian mukaan se on perustettu 2008 ja ensimmäinen, bändin nimeä kantava EP ilmestyi jo vuotta myöhemmin, mutta debyyttialbumi Night Visions ilmestyi vasta viime vuoden syyskuussa. Sen ihmeemmin en ole bändiin tutustunut, tiedän vain että he ovat Yhdysvaltain Utahista, enkä välttämättä haluakaan, mutta heidän musiikkinsa vei kyllä sydämeni saman tien. 

Night Visions alkaa vahvasti singlekappale Radioactivella. Se on samalla sekä radioystävällinen että melko hidastempoinen ja vähän synkkä, mikä varmaan kiinnittikin huomioni alunperin. Sanat kertovat yksioikoisesti tulkittuna maailmanlopusta. Imagine Dragonsin lyriikat ovat kuitenkin ylipäätäänkin melko laajalti tulkittavia – aina positiivista, musiikki on kuitenkin henkilökohtainen kokemus, johon jokainen saa asettaa omat kokemuksensa ja mielikuvansa – joten tästäkin voi repiä mitä vain zombivallankumouksen ja ryyppyputken väliltä. Kappaleen voisi hyvin kuvitella soimaan katastrofielokuvaan. (Se löytyy The Hostin soundtrackilta, en ole itse elokuvaa nähnyt, joten en tiedä, täyttääkö se katastrofielokuvan edellytykset, mutta jos oikein ilkeitä ollaan, niin Stephenie Meyerin kirjaan perustuen ei voi kovin kauaskaan heittää.) 

Tutun Radioactiven jälkeen minulla oli kaikki odotukset täysin auki, kun Tiptoe lähti soimaan, ja sen ensimmäisen kertosäkeen rävähtäessä ilmoille tiesin rakastuneeni. Minun tulkintani mukaan kappale kertoo siitä, että ihminen, jota kukaan ei varsinaisesti pidä minään hirveänä menestyjänä, yllättää kaikki ja pääsee huipulle. Se on kaunis, herkkä, aika aamuinen kappale, jossa on tarttuva melodia ja taitavaa äänenkäyttöä vokalisti Dan Reynoldsilta. Jos pitää kovistelusta mutta on kyllästynyt gangsta rap -henkiseen ”tapan teidät kaikki” -vaahtoamiseen, Tiptoe on juuri sopivan söpö biisi, jossa on kuitenkin voittaja-asenne kohdillaan. Käytin siitä muistiinpanoissani sanoja ”pehmeää uhoa”, mikä on hyvin kuvaava ilmaisu kyseiselle kappaleelle. Sivuhuomautuksena: kannattaa kiinnittää huomiota C-osan rumpuihin, ne ovat aivan mahtavat!

Rytmikäs It’s Time on toinen singlekappale albumilta, ja se on hyvin erisävyinen kuin kaksi ensimmäistä biisiä: toiveikas, kesäinen – hyvä tunnelmannostattaja. Vaikka se on osittain hyvin tavallinen poprallatus, jonkun mielestä varmasti erittäin rasittava sellainen, minä pidän siitä. Kertosäkeen melodia ei aluksi iskenyt, mutta nyt, kun menossa on neljäs tai viides kuuntelukerta, sekin on jo ihan samaa mahtavuusluokkaa kuin kaikki muukin tässä levyssä. It’s Time kuulostaa nuoruudelta, vapaudelta, hauskanpidolta ja täydellisen huolettomalta kesäyöltä. Se saa hymyilemään ja antaa voimia. Sen sanoissakin on suuria tunteita, jotka iskivät henkilökohtaisesti minuun hyvin kovaa.

I don't ever wanna let you down
I don't ever wanna leave this town
'Cause after all
This city never sleeps at night

It's time to begin, isn't it?
I get a little bit bigger, but then I'll admit
I'm just the same as I was
Now don't you understand
That I'm never changing who I am

The path to heaven runs through miles of clouded hell

Luulen, että Night Visionsin ja Imagine Dragonsin viehätys ylipäätään piilee siinä, että se on sekoitus pirteyttä ja toivoa, pimeyttä ja epätoivoa. Demons heti It’s Timen perään on hyvä esimerkki siitä. Demonsin sanat kertovat (minun mielestäni) siitä, että välittää jostakusta niin paljon, ettei tahdo vetää tätä mukanaan pohjalle, kun itsellä menee huonosti. Se tihkuu epätoivoa ja välittämistä, joten yllättäen se on yksi lempikappaleistani albumilla. 

Demonsin luoma synkkä tunnelma tapetaan kuitenkin tehokkaasti, kun On Top of the World lähtee soimaan sen jälkeen. Kappaleen nimestäkin arvaa, että luvassa on taas nuoruuden huumaa ja suuria unelmia. Totta, mutta sanat kertovat siitä, ettei tavoitteisiinsa pääse helposti, vaan pitää voittaa vaikeuksia ja ehkä käydä pohjallakin, mutta kun sinne huipulle sitten kaiken sen jälkeen pääsee, siitä kannattaa nauttia. On Top of the World tarjoilee afrikkamaista äänimaisemaa ja kolme minuuttia ja kaksitoista sekuntia puhdasta hilpeyttä ja elämäniloa. Loistava kesäbiisi, joka haastaa kuulijansa yrittämään olla hymyilemättä.

Amsterdam oli levyn ainoa kappale, joka ei napannut sydäntäni häkkiin ja heittänyt avainta menemään. En ymmärrä näitä sanoja, vaikka kuinka yrittäisin tulkita, ja tunnelmakin on jotenkin hieman ahdistava. Amsterdam on kuitenkin mukava hengähdystauko auringonkeltaisen pirteyden ja kurkistusten ihmismielen epätoivoon välissä. Kun kuuntelin levyn ensimmäisiä kertoja Spotifysta, siinä oli mukana bonuskappaleet, jotka tekivät albumista ylipitkän, ja silloin ajattelin, että Amsterdamin olisi voinut tiputtaa pois, mutta kun kuuntelee vain varsinaisen albumin, joka kestää noin 42 minuuttia, tämäkin menee siellä välissä. Amsterdam ei vain saanut sydäntäni hakkaamaan ja adrenaliinia virtaamaan samalla tavalla kuin muu levy.

Hear Me palauttaa Night Visionsin jo tutuksi käyvälle tasolleen ja tunnelmaansa. Se on Demonsin, Bleeding Outin ja Nothing Left to Sayn rinnalla hieman synkempää osastoa, ja sanat kuulostavat vahvasti epäitsevarmuudelta ja masennukselta. Melodia on kaunis. Ainoa osa, josta en niin paljoa välitä, on kertosäe, lähinnä sen melodia, mutta myös hieman kliseiset sanat. Siitä ensimmäinen reaktio oli ”perusindiepaskaa” ja ”Muse!” Säkeistöjen sanoissa on kuitenkin mukava rytmitys, ja väliosa kertosäkeen jälkeen on erityisen hypnoottinen.  

Every Night alkaa hämmentävällä, gospelhenkisellä laululla mutta muuttuu nopeasti kauniin rauhalliseksi rakkauslauluksi. Pidän kappaleesta, koska sen sanoissa on kiva twisti: ne kertovat siitä, ettei laulun henkilö oikein ymmärrä, miksi toinen hänestä niin välittää, mutta sen hän tietää, että hän välittää tästä toisesta, ja vain sillä on merkitystä. Vaikka melodisesti kappale ei vedäkään vertoja esimerkiksi Radioactivelle tai Bleeding Outille, sen tarina tekee siitä kuuntelemisen arvoisen.

Se olikin oiva aasinsilta levyn parhaaseen kappaleeseen, Bleeding Outiin. Heikkona hetkenä minä varmasti itkisin tälle kappaleelle. Loistava sekoitus rytmikästä, elektronista musiikkia, sydäntäsärkevää epätoivoa ja yrityksiä sen voittamiseksi lyriikoissa sekä kaunista äänenkäyttöä. Minulla ei ole paljoakaan sanottavaa tästä kappaleesta, koska pystyn tuskin kirjoittamaan näiltä kylmiltä väreiltä. 

Bleeding Outin synkän, mukaansa tempaavan tunnelman jälkeen Underdog on jopa hieman hauska kappale, ja sen sanoissakin on mukava ripaus itselleen nauramista. Sanat kertovat siitä, että koska on aina niin paska tuuri, niin ei enää oikein jaksa edes välittää, vaan nauttii vain siitä rappion ja epäonnen määrästä, jonka on sattunut osakseen saamaan. Vähän pimeästä aiheestaan huolimatta kappale on reggaehenkisyydessään naurettavan pirteä ja kesäinen, ja tällä lähtee käyntiin aamu kuin aamu. Sitä paitsi tuo kuulostaa ihan minun ajatusmaailmalleni, joten pakkohan tällekin oli lämmetä...

Vaikka Imagine Dragonsin yleissoundi uhkuu toivoa, nuoruuden huumaa ja niitä useaan otteeseen mainittuja suuria unelmia, sen vahvuus on kuitenkin synkempitunnelmaisissa kappaleissa, joihin levyn päätösbiisi Nothing Left to Say lukeutuu. Night Visionsin punainen lanka on epätoivon ja riemun vuorottelu viimeisimmän päästen kuitenkin aina niskan päälle, ja siksi minusta oli hieman outoa, että levy päättyy näin synkkiin, lopullisiin tunnelmiin. Nothing Left to Sayn tulkitsisi helposti vaikka jäähyväiskappaleeksi, koska se ei ole tavanomainen ”elämäni on perseestä, enkä jaksa sitä enää” -angstaus, vaan siinä on todella lopullinen tunnelma: se on enemmänkin ilmoitus siitä, ettei laulun henkilö jaksa enää. Kun sanoja kuitenkin lukee ja kuuntelee tarkemmin, niiden joukosta löytyvät seuraavat rivit:

I've come too far
To see the end now
Even if my way is wrong
I keep pushing on and on and on and on

Ne hukkuvat helposti kappaleen yleismaailmalliseen synkkyyteen, mutta jokainen, joka on joskus vähääkään taistellut pimeyttä vastaan tietää, että nuo neljä riviä pelastavat laulun henkilön, ja se antaa tarinalle onnellisen lopun.

Vai antaako? Nothing Else to Sayn jälkeen tulee hidden trackina lyhyt Rocks, joka voi olla irtonainen, sekopäinen kokonaisuutensa tai epilogi Nothing Else to Saylle: sekoaminen. Juuri tämän takia pidän Night Visionsista niin kovasti: se saa mielikuvitukseni laukkaamaan, luomaan kymmeniä eri tarinoita sanojen taustalle ja herättämään lyriikoiden kertojat henkiin. 

Joka tapauksessa Nothing Else to Say huikaisevine viuluineen on täydellinen päätös levylle, joka vie On Top of the Worldin lyriikoita mukaillakseni ”from the highest mountains to the deepest rivers”. Imagine Dragons toimii varmasti livenä aivan yhtä mahtavasti kuin levylläkin, ja jos mahdollisuus tarjoutuu, minä olen ensimmäisenä lippujonossa. Night Visions on tulevaisuudessa  myös varma lisäys levyhyllyyni, joten hyvä, Utahin pojat, teillä on uusi fani! 

Kiittäen ja kuitaten pitkästä aikaa,

foxi