Lapset, yksisarviset ja
nihilistit, katsokaa ulos ikkunoistanne ja riemuitkaa. Ulkona sataa! Tällaisissa
päivissä yhdistyy muutama kesän hienoimmista puolista, mutta tällöin ei kannata
mennä Facebookiin. Auringonpalvojat istuvat mököpuussa, kun taas itseni
kaltaiset sadesadistit (ehkäpä sadeistit?),
jotka näkevät kauneutta harmaudessa ja elävät symbioosissa ankeuden kanssa, nauttivat
”huonosta” säästä huomattavasti enemmän kuin tukalista heräsinkö Saharan
aavikolta -helteistä.
Minun piti käydä tänään
Hatanpäällä (matkaa parisen kilometriä), ja kapinoivasta polvestani huolimatta
päätin kävellä takaisin kotiin. Se kannatti. Sain jälleen muistutuksen siitä,
kuinka paljon sadesäätä rakastankaan. Mikään ei herätä minua eloon niin kuin
sadepisaroiden tiputus vesilammikoissa, viemäriin valuvan veden lorina ja
ohiajavien autojen aiheuttama, lähes korvia huumaava kohina märällä ajotiellä. Kesän
huippuhetkiä ovat kiireettömät kävelyt kiiltävillä kaduilla harmaudesta
nauttien.
Käytin sanaa sadisti, koska yksi
sateisina päivinä kaupungilla liikkumisen hauskimmista puolista on katsella
ohikulkevien ihmisten nyreitä ilmeitä. He piilottelevat sateenvarjojensa alla –
nekin piristävät sadepäiviä, ne ovat hauskannäköisiä ja -värisiä – hyppäävät sivuun
jokaisen pienen lammikon tai vesiroiskeen kohdalla ja suojelevat hiuksiaan ja
silmälasejaan, kuin sadevesi voisi syövyttää niihin pysyvät jäljet. Minä en
tunne tuollaista turhautumista, vaan astelen takki auki ja huppu alhaalla ja
annan sateen kastella kaiken, minkä se tahtoo kastella.
Äänien lisäksi sateessa ihanaa on
tuoksu. Ei pölyä, ei pakokaasua, vaan raikasta, virkistävää kostean ruohon ja
lehtien hajua, jota voisi imppailla loputtomiin. Kesän tuoksu on parhaimmillaan
aivan loppukeväästä ja alkukesästä myöhään illalla, mutta sadepäivät tulevat
ehdottomina kakkosina.
Kiireettömänä takaisin
kävellessäni ehdin kiinnittää huomiota moninaisiin yksityiskohtiin kastellussa
maisemassa ja miettiä monenmoista. Pelkkä pisaroiden tummentamien pintojen
keskellä kuivana säilynyt tiiliseinä innoitti minut ajattelemaan tätä aihetta
laajemminkin. Se on oikeastaan pääsyy sille, miksi sade on minun elementtini:
se innoittaa. Päivästä puuttuu vain kunnon ukkosmyräkkä, mutta koska niitäkin
on jo tänä kesänä pari näkynyt, pelkkä tasainen tihkusade kelpaa hyvin.
Loppumatkasta, kun kuljin kotini
lähellä sijaitsevan puiston ohi ja taistelin mielihalua mennä kierimään märkään
ruohoon ja hyppiä jalkakäytävän muutaman sentin syvyisissä lätäköissä vastaan,
huomasin, etten ollut matkan puolivälin jälkeen edes huomannut polveni kipua,
jonka takia valitsin aamulla bussin kävelemisen sijaan. En väitä, että Jeesus
olisi kussut niskaani parantavaa nestettä, mutta tässä autuuden tilassa ajatus
tuntuu kieroutuneella tavalla hulvattomalta.
Auringonpalvojat, kiivetkää alas
mököpuusta kuin esi-isänne konsanaan ja nähkää, että Suomen kesässä on muutakin
mukavaa kuin luulen olevani Afrikka -mode. Olkaa onnellisia, että vereni
intiaaniperimäpitoisuus on valitettavan pieni. Muuten tanssisin sadetanssia
niin, että J-Lo maksaisi minulle siitä, että lopettaisin, etten veisi hänen
vaatimatonta elantoaan.
Umbala-chagachaga,
foxi
