Tiesitkö, että... ULKONA SATAA VETTÄ?

Lapset, yksisarviset ja nihilistit, katsokaa ulos ikkunoistanne ja riemuitkaa. Ulkona sataa! Tällaisissa päivissä yhdistyy muutama kesän hienoimmista puolista, mutta tällöin ei kannata mennä Facebookiin. Auringonpalvojat istuvat mököpuussa, kun taas itseni kaltaiset sadesadistit (ehkäpä sadeistit?), jotka näkevät kauneutta harmaudessa ja elävät symbioosissa ankeuden kanssa, nauttivat ”huonosta” säästä huomattavasti enemmän kuin tukalista heräsinkö Saharan aavikolta -helteistä.

Minun piti käydä tänään Hatanpäällä (matkaa parisen kilometriä), ja kapinoivasta polvestani huolimatta päätin kävellä takaisin kotiin. Se kannatti. Sain jälleen muistutuksen siitä, kuinka paljon sadesäätä rakastankaan. Mikään ei herätä minua eloon niin kuin sadepisaroiden tiputus vesilammikoissa, viemäriin valuvan veden lorina ja ohiajavien autojen aiheuttama, lähes korvia huumaava kohina märällä ajotiellä. Kesän huippuhetkiä ovat kiireettömät kävelyt kiiltävillä kaduilla harmaudesta nauttien.

Käytin sanaa sadisti, koska yksi sateisina päivinä kaupungilla liikkumisen hauskimmista puolista on katsella ohikulkevien ihmisten nyreitä ilmeitä. He piilottelevat sateenvarjojensa alla – nekin piristävät sadepäiviä, ne ovat hauskannäköisiä ja -värisiä – hyppäävät sivuun jokaisen pienen lammikon tai vesiroiskeen kohdalla ja suojelevat hiuksiaan ja silmälasejaan, kuin sadevesi voisi syövyttää niihin pysyvät jäljet. Minä en tunne tuollaista turhautumista, vaan astelen takki auki ja huppu alhaalla ja annan sateen kastella kaiken, minkä se tahtoo kastella.

Äänien lisäksi sateessa ihanaa on tuoksu. Ei pölyä, ei pakokaasua, vaan raikasta, virkistävää kostean ruohon ja lehtien hajua, jota voisi imppailla loputtomiin. Kesän tuoksu on parhaimmillaan aivan loppukeväästä ja alkukesästä myöhään illalla, mutta sadepäivät tulevat ehdottomina kakkosina.

Kiireettömänä takaisin kävellessäni ehdin kiinnittää huomiota moninaisiin yksityiskohtiin kastellussa maisemassa ja miettiä monenmoista. Pelkkä pisaroiden tummentamien pintojen keskellä kuivana säilynyt tiiliseinä innoitti minut ajattelemaan tätä aihetta laajemminkin. Se on oikeastaan pääsyy sille, miksi sade on minun elementtini: se innoittaa. Päivästä puuttuu vain kunnon ukkosmyräkkä, mutta koska niitäkin on jo tänä kesänä pari näkynyt, pelkkä tasainen tihkusade kelpaa hyvin.

Loppumatkasta, kun kuljin kotini lähellä sijaitsevan puiston ohi ja taistelin mielihalua mennä kierimään märkään ruohoon ja hyppiä jalkakäytävän muutaman sentin syvyisissä lätäköissä vastaan, huomasin, etten ollut matkan puolivälin jälkeen edes huomannut polveni kipua, jonka takia valitsin aamulla bussin kävelemisen sijaan. En väitä, että Jeesus olisi kussut niskaani parantavaa nestettä, mutta tässä autuuden tilassa ajatus tuntuu kieroutuneella tavalla hulvattomalta.

Auringonpalvojat, kiivetkää alas mököpuusta kuin esi-isänne konsanaan ja nähkää, että Suomen kesässä on muutakin mukavaa kuin luulen olevani Afrikka -mode. Olkaa onnellisia, että vereni intiaaniperimäpitoisuus on valitettavan pieni. Muuten tanssisin sadetanssia niin, että J-Lo maksaisi minulle siitä, että lopettaisin, etten veisi hänen vaatimatonta elantoaan.

Umbala-chagachaga,

foxi