lauantai 3. maaliskuuta 2012

Lisää päivitystä albumivuoteen 2012

Minun korviini on viime aikoina uinut niin paljon suomirapia, että looginen tapahtuma on viimeinkin tullut toteen: olen alkanut lämmetä sille. Niinpä lisäisin vuoden 2012 odotettavien albumien listaan seuraavan levyn: raptrio Elokuun debyyttialbumi Hääväki saapuu julkaistaan 11.4. Soutaa huopaa on niin tarttuva biisi, että siitä alkoi tykätä ihan tahtomattaan, ja sanomattakin selvää, että tätä nykyä kuuntelen sen noin viidesti päivässä, niin koukkuun olen jäänyt siihen. Kun siihen lisätään vasta syttynyt, sanotaanko vaikka voimakas kiinnostukseni Elokuussa vaikuttavan Junon musiikkiin, odotan albumia todellakin innolla.

Lisäksi huomasin tänään levykauppa Äxän sivuilla vieraillessani, että Olavi Uusivirralta on tulossa Elvis istuu oikealla -niminen albumi 14.3. En osannut yhtään odottaa tätä, joten yllätys oli todellakin iloinen. Toivoin vain, että albumi olisi parempi kuin edellinen, Preeria

Tältä vuodelta ilmestyneistä albumeista olen valitettavasti ehtinyt vasta kuunnella kokonaisuudessaan The Frayn Scars & Storiesin, josta näillä näkymin tulossa arvostelu, kunhan olen sen vielä pariin kertaan kuunnellut läpi. Ystäväni on kuitenkin testiajanut tuoreen Robinin Koodi-albumin läpi ja kertoi, että hänen mielestää Frontside Ollie on levyn ehdotonta parhaimmistoa. Valitettavasti albumi kai löytyy tätä nykyä ilmaiskuuntelusta vain Spotifysta, joka ei minun Linuxillani toimi, joten en ainakaan vielä ole sitä voinut kuunnella. Haluaisin kuitenkin kuulla sen ihan mielenkiinnosta, joten katsellaan.

TALVI/KEVÄT

Tammikuu
25.1. Koda Kumi – Japonesque
Helmikuu
2.2. Girugämesh – Go (Euroopan julkaisupäivämäärä)
7.2. The Fray – Scars & Stories
22.2. Robin – Koodi
Maaliskuu
14.3. Apulanta – Kaikki kolmesta pahasta ja Olavi Uusivirta – Elvis istuu oikealla
20.3. Adam Lambert – Trespassing ja Anti-Flag – The General Strike
21.3. ayumi hamasaki – Party Queen
27.3. Katy Perry – Teenage Dream: The Complete Confection ja The Used – Vulnerable
Huhtikuu
11.4. Elokuu – Hääväki saapuu
24.4. Jack White – Blunderbuss
Cheek

KESÄ

Toukokuu
22.5. Slash
Kesäkuu
KISS – Monster

EI PÄIVÄMÄÄRÄÄ
3OH!3 – ThreeOh!Three (2012)
Alicia Keys (2012)
Alien Ant Farm (kevät 2012)
Backstreet Boys (2012)
Billy Talent (loppukevät 2012)
Bullet for My Valentine (2012)
Christina Aguilera (2012)
Ilpo Kaikkonen & Aurinkokunta (syksy 2012)
Kill Hannah (kevät 2012)
Kotiteollisuus – Sotakoira II (2012?)
P!nk (2012)
StoneSour (2012)
The Bouncing Souls (2012)
The Hives (2012)
The Smashing Pumpkins – Oceania (2012)

Nimimerkillä miten niin koukussa, kuuntelen tässä Junoa parhaillaankin,
foxi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti