Silloin tällöin radiota
kuunnellessa korvaan sattuu mielenkiintoinen kappale, joka erottuu
Rihanna-virrasta ja jää mieleen. Amerikkalaisen indie rock -yhtye Imagine
Dragonsin kappale Radioactive oli tällainen ”korvamato”, niin kuin asia
YleX:llä joskus ilmaistiin. Ensin se kuulosti vain tavallista paremmalta
radiopophitiltä iskevine, hieman synkkine bassoineen ja vaikuttavine
äänenkäyttöineen, mutta kun sen muutaman kerran kuulin, aloin toden teolla
pitämään kappaleesta.
Tänään aloittelin jälleen
pääsykokeisiin lukemista ja muistin viikon, pari vanhan päätökseni kuunnella
kyseisen yhtyeen kohtalaisen tuore Night Visions -albumi. Ajattelin sen sopivan lukemisen
taustamusiikiksi, mutta toisin kävi. Levy vei kaiken huomioni, ja vasta sen
ollessa toisella kierroksella pystyin edes jotenkuten keskittymään lukemiseen,
koska ensimmäisellä kerralla tuijottelin lyriikoita ja kuuntelin kappaleita luultavasti varsin
typertyneen näköisenä. Imagine Dragons on tällä musiikinsaralla paras löytöni sitten
Foster the Peoplen.
Blogini on saanut levätä rauhassa
jonkin aikaa, koska olen taas unohtanut koko asian – eikä minulla ole viime
aikoina ollut konettakaan kunnolla käytössä – mutta kuunnellessani Night
Visionsia tiesin, että tänään se herää eloon, koska tämä levy herätti minussa hyvin
paljon sanottavaa. Lisäksi haluan ehdottomasti suositella tätä kaikille, jotka
kaipaavat soittolistoilleen tuoreita tuulahduksia ja uusia kykyjä.
Eihän Imagine Dragons ihan uusi yhtye ole, Wikipedian mukaan se on perustettu 2008 ja ensimmäinen, bändin nimeä kantava EP
ilmestyi jo vuotta myöhemmin, mutta debyyttialbumi Night Visions ilmestyi vasta
viime vuoden syyskuussa. Sen ihmeemmin en ole bändiin tutustunut, tiedän vain että he ovat Yhdysvaltain Utahista, enkä välttämättä haluakaan, mutta heidän
musiikkinsa vei kyllä sydämeni saman tien.
Night Visions alkaa vahvasti
singlekappale Radioactivella. Se on samalla sekä radioystävällinen että melko
hidastempoinen ja vähän synkkä, mikä varmaan kiinnittikin huomioni alunperin. Sanat
kertovat yksioikoisesti tulkittuna maailmanlopusta. Imagine Dragonsin lyriikat
ovat kuitenkin ylipäätäänkin melko laajalti tulkittavia – aina positiivista,
musiikki on kuitenkin henkilökohtainen kokemus, johon jokainen saa asettaa omat
kokemuksensa ja mielikuvansa – joten tästäkin voi repiä mitä vain zombivallankumouksen
ja ryyppyputken väliltä. Kappaleen voisi hyvin kuvitella soimaan
katastrofielokuvaan. (Se löytyy The Hostin soundtrackilta, en ole itse elokuvaa
nähnyt, joten en tiedä, täyttääkö se katastrofielokuvan edellytykset, mutta jos
oikein ilkeitä ollaan, niin Stephenie Meyerin kirjaan perustuen ei voi kovin
kauaskaan heittää.)
Tutun Radioactiven jälkeen
minulla oli kaikki odotukset täysin auki, kun Tiptoe lähti soimaan, ja sen ensimmäisen
kertosäkeen rävähtäessä ilmoille tiesin rakastuneeni. Minun tulkintani mukaan
kappale kertoo siitä, että ihminen, jota kukaan ei varsinaisesti pidä minään
hirveänä menestyjänä, yllättää kaikki ja pääsee huipulle. Se on kaunis, herkkä,
aika aamuinen kappale, jossa on tarttuva melodia ja taitavaa äänenkäyttöä
vokalisti Dan Reynoldsilta. Jos pitää kovistelusta mutta on kyllästynyt
gangsta rap -henkiseen ”tapan teidät kaikki” -vaahtoamiseen, Tiptoe on juuri
sopivan söpö biisi, jossa on kuitenkin voittaja-asenne kohdillaan. Käytin siitä
muistiinpanoissani sanoja ”pehmeää uhoa”, mikä on hyvin kuvaava ilmaisu
kyseiselle kappaleelle. Sivuhuomautuksena: kannattaa kiinnittää huomiota C-osan
rumpuihin, ne ovat aivan mahtavat!
Rytmikäs It’s Time on toinen
singlekappale albumilta, ja se on hyvin erisävyinen kuin kaksi ensimmäistä biisiä: toiveikas, kesäinen – hyvä tunnelmannostattaja. Vaikka se on
osittain hyvin tavallinen poprallatus, jonkun mielestä varmasti erittäin
rasittava sellainen, minä pidän siitä. Kertosäkeen melodia ei aluksi iskenyt,
mutta nyt, kun menossa on neljäs tai viides kuuntelukerta, sekin on jo ihan
samaa mahtavuusluokkaa kuin kaikki muukin tässä levyssä. It’s Time kuulostaa nuoruudelta,
vapaudelta, hauskanpidolta ja täydellisen huolettomalta kesäyöltä. Se saa
hymyilemään ja antaa voimia. Sen sanoissakin on suuria tunteita, jotka iskivät
henkilökohtaisesti minuun hyvin kovaa.
I don't ever wanna let you down
I don't ever wanna leave this town
'Cause after all
This city never sleeps at night
It's time to begin, isn't it?
I get a little bit bigger, but then I'll admit
I'm just the same as I was
Now don't you understand
That I'm never changing who I am
The path to heaven runs through miles of clouded hell
Luulen, että Night Visionsin ja Imagine Dragonsin viehätys ylipäätään piilee siinä, että se on sekoitus pirteyttä ja toivoa, pimeyttä ja epätoivoa. Demons heti It’s Timen perään on hyvä esimerkki siitä. Demonsin sanat kertovat (minun mielestäni) siitä, että välittää jostakusta niin paljon, ettei tahdo vetää tätä mukanaan pohjalle, kun itsellä menee huonosti. Se tihkuu epätoivoa ja välittämistä, joten yllättäen se on yksi lempikappaleistani albumilla.
Demonsin luoma synkkä tunnelma
tapetaan kuitenkin tehokkaasti, kun On Top of the World lähtee soimaan sen
jälkeen. Kappaleen nimestäkin arvaa, että luvassa on taas nuoruuden huumaa ja
suuria unelmia. Totta, mutta sanat kertovat siitä, ettei tavoitteisiinsa pääse
helposti, vaan pitää voittaa vaikeuksia ja ehkä käydä pohjallakin, mutta kun
sinne huipulle sitten kaiken sen jälkeen pääsee, siitä kannattaa nauttia. On Top of the World
tarjoilee afrikkamaista äänimaisemaa ja kolme minuuttia ja kaksitoista sekuntia
puhdasta hilpeyttä ja elämäniloa. Loistava kesäbiisi, joka haastaa kuulijansa
yrittämään olla hymyilemättä.
Amsterdam oli levyn ainoa
kappale, joka ei napannut sydäntäni häkkiin ja heittänyt avainta menemään. En
ymmärrä näitä sanoja, vaikka kuinka yrittäisin tulkita, ja tunnelmakin on
jotenkin hieman ahdistava. Amsterdam on kuitenkin mukava hengähdystauko
auringonkeltaisen pirteyden ja kurkistusten ihmismielen epätoivoon välissä. Kun
kuuntelin levyn ensimmäisiä kertoja Spotifysta, siinä oli mukana
bonuskappaleet, jotka tekivät albumista ylipitkän, ja silloin ajattelin, että
Amsterdamin olisi voinut tiputtaa pois, mutta kun kuuntelee vain varsinaisen
albumin, joka kestää noin 42 minuuttia, tämäkin menee siellä välissä. Amsterdam
ei vain saanut sydäntäni hakkaamaan ja adrenaliinia virtaamaan samalla tavalla
kuin muu levy.
Hear Me palauttaa Night Visionsin
jo tutuksi käyvälle tasolleen ja tunnelmaansa. Se on Demonsin, Bleeding Outin ja Nothing Left to Sayn rinnalla hieman
synkempää osastoa, ja sanat kuulostavat vahvasti epäitsevarmuudelta ja
masennukselta. Melodia on kaunis. Ainoa osa, josta en niin paljoa välitä, on
kertosäe, lähinnä sen melodia, mutta myös hieman kliseiset sanat. Siitä ensimmäinen reaktio oli ”perusindiepaskaa” ja ”Muse!” Säkeistöjen sanoissa on
kuitenkin mukava rytmitys, ja väliosa kertosäkeen jälkeen on erityisen hypnoottinen.
Every Night alkaa hämmentävällä,
gospelhenkisellä laululla mutta muuttuu nopeasti kauniin rauhalliseksi
rakkauslauluksi. Pidän kappaleesta, koska sen sanoissa on kiva twisti: ne
kertovat siitä, ettei laulun henkilö oikein ymmärrä, miksi toinen hänestä niin
välittää, mutta sen hän tietää, että hän välittää tästä toisesta, ja vain sillä
on merkitystä. Vaikka melodisesti kappale ei vedäkään vertoja esimerkiksi
Radioactivelle tai Bleeding Outille, sen tarina tekee siitä kuuntelemisen
arvoisen.
Se olikin oiva aasinsilta levyn
parhaaseen kappaleeseen, Bleeding Outiin. Heikkona hetkenä minä varmasti
itkisin tälle kappaleelle. Loistava sekoitus rytmikästä, elektronista
musiikkia, sydäntäsärkevää epätoivoa ja yrityksiä sen voittamiseksi lyriikoissa
sekä kaunista äänenkäyttöä. Minulla ei ole paljoakaan sanottavaa tästä
kappaleesta, koska pystyn tuskin kirjoittamaan näiltä kylmiltä väreiltä.
Bleeding Outin synkän, mukaansa
tempaavan tunnelman jälkeen Underdog on jopa hieman hauska kappale, ja sen
sanoissakin on mukava ripaus itselleen nauramista. Sanat kertovat siitä, että koska
on aina niin paska tuuri, niin ei enää oikein jaksa edes välittää, vaan nauttii
vain siitä rappion ja epäonnen määrästä, jonka on sattunut osakseen saamaan. Vähän
pimeästä aiheestaan huolimatta kappale on reggaehenkisyydessään naurettavan
pirteä ja kesäinen, ja tällä lähtee käyntiin aamu kuin aamu. Sitä paitsi tuo kuulostaa ihan minun ajatusmaailmalleni, joten pakkohan tällekin oli lämmetä...
Vaikka Imagine Dragonsin
yleissoundi uhkuu toivoa, nuoruuden huumaa ja niitä useaan otteeseen mainittuja
suuria unelmia, sen vahvuus on kuitenkin synkempitunnelmaisissa kappaleissa,
joihin levyn päätösbiisi Nothing Left to Say lukeutuu. Night Visionsin punainen
lanka on epätoivon ja riemun vuorottelu viimeisimmän päästen kuitenkin aina niskan päälle, ja siksi minusta oli hieman outoa,
että levy päättyy näin synkkiin, lopullisiin tunnelmiin. Nothing Left to Sayn
tulkitsisi helposti vaikka jäähyväiskappaleeksi, koska se ei ole tavanomainen ”elämäni
on perseestä, enkä jaksa sitä enää” -angstaus, vaan siinä on todella lopullinen
tunnelma: se on enemmänkin ilmoitus
siitä, ettei laulun henkilö jaksa enää. Kun sanoja kuitenkin lukee ja kuuntelee
tarkemmin, niiden joukosta löytyvät seuraavat rivit:
I've come too far
To see the end now
Even if my way is wrong
I keep pushing on and on and on and on
To see the end now
Even if my way is wrong
I keep pushing on and on and on and on
Ne hukkuvat helposti kappaleen
yleismaailmalliseen synkkyyteen, mutta jokainen, joka on joskus vähääkään
taistellut pimeyttä vastaan tietää, että nuo neljä riviä pelastavat laulun
henkilön, ja se antaa tarinalle onnellisen lopun.
Vai antaako? Nothing Else to Sayn
jälkeen tulee hidden trackina lyhyt Rocks, joka voi olla irtonainen, sekopäinen
kokonaisuutensa tai epilogi Nothing Else to Saylle: sekoaminen. Juuri tämän
takia pidän Night Visionsista niin kovasti: se saa mielikuvitukseni
laukkaamaan, luomaan kymmeniä eri tarinoita sanojen taustalle ja herättämään
lyriikoiden kertojat henkiin.
Joka tapauksessa Nothing Else to
Say huikaisevine viuluineen on täydellinen päätös levylle, joka vie On Top of
the Worldin lyriikoita mukaillakseni ”from the highest mountains to the deepest
rivers”. Imagine Dragons toimii varmasti livenä aivan yhtä mahtavasti kuin
levylläkin, ja jos mahdollisuus tarjoutuu, minä olen ensimmäisenä lippujonossa.
Night Visions on tulevaisuudessa myös
varma lisäys levyhyllyyni, joten hyvä, Utahin pojat, teillä on uusi fani!
Kiittäen ja kuitaten pitkästä
aikaa,
foxi